to 8.12. 14:00
Ilmoittautuminen päättynyt
Ei tapahtumapaikkaa
Alle kouluikäisten luistelukoulu (keskiviikko klo 17.30-18.15)
Oulun Luistelukerho ry
Ei tapahtumapaikkaa
Ilmoittautuminen päättynyt
Luistelukoulu
Ei tapahtumapaikkaa
8.12.2022 14:00 - 2.2.2023 Ilmoittautuminen päättynyt

Kevään taitoluistelukoulu ilmoittautuminen on avautunut. Ilmottaudu mukaan ja varaa paikkasi OLK:n suositusta luistelukoulusta.

Alle kouluikäisten ryhmä harjoittelee keskiviikkoisin klo 17.30-18.15 Linnanmaan jäähallissa. Hinta koko keväältä 150 €

Taitoluistelukoulussa harjoitellaan luistelun perustaitoja. Perustaitojen lisäksi jäällä harjoitellaan hyppyjen ja piruettien alkeita sekä erilaisia liukuja. Harjoittelussa hyödynnetään monipuolisesti välineitä, musiikkia ja leikkejä.

Pienryhmät jaetaan iän ja taitotason mukaan. Luistelukoulusta on mahdollisuus jatkaa harrastusta yksin- ja muodostelmaluistelun puolelle.

Ensimmäiset kaksi harjoituskertaa ovat kokeilukertoja, joista emme peri maksua. Kokeilukerroille osallistuminen edellyttää, että luistelija on ilmoitettu luistelukouluun MyClubissa. Luistelukoulun hinta sisältää lukukauden luistelu- ja valmennusmaksun, seuran jäsenmaksun sekä vakuutuksen (lisenssin).

Kaikille taitoluistelukoululaisille lähetään tarkempi infokirje noin viikkoa ennen luistelukoulun alkua.

Kaikki taitoluistelukoululaiset pääsevät mukaan esiintymään seuramme kevätnäytökseen.

Tervetuloa mukaan!

Tiedot

Kaikki ilmoittautumiset